4. Matkamuistoja

Tiedän, että inspiraatiota ei kannata jäädä odottelemaan, sillä se tulee ja menee ihan omalla aikataulullaan! Joten olisiko teillä, arvon lukijat, vinkkejä miten saada kirjoitusfiilis käyntiin? Kuunteletteko lempimusiikkianne? Alatteko vain kirjoittaa vaikka ei yhtään huvittaisi? Jakakaa vinkkinne kommenteissa :)

Roni valmisti myöhäistä aamupalaa Ninnin selatessa päivän lehteä. Viime päivien aikana he olivat saaneet laajennettua taloaan sen verran, että nyt siellä oli sekä keittiö, että makuuhuone.

He elivät nyt avoliitossa. Hmm, avomies... Ninni makusteli sanaa mielessään. Se tuntui vielä hieman oudolta. Hän luki lehtensä loppuun.

Taitellessaan lehteä pois hänen katseensa nauliutui etusivulle. Ninni tuijotti valokuvaa, jossa Laamatiimi poseerasi virnistellen, joukkue oli pelimatkalla Al Simharassa. Mutta se mikä oli kiinnittänyt hänen huomionsa, oli taustalla jylhänä kohoava pyramidi. Sydän alkoi takoa tiuhemmin. Hän ei tuntunut saavan henkeä. Muistot tulvivat hänen päähänsä sumuisina aaveina, hän ei saanut niistä tolkkua.

Sitten Roni oli hänen vierellään, painoi kätensä huolestuneena hänen olalleen ja kysyi mikä oli hätänä. "Minä tunnen tuon paikan", nuori nainen vastasi ja osoitti sormellaan kuvaa.

Roni järjesti asiat niin, että he saivat äkkilähtöpaikat seuraavana päivänä lähtevään koneeseen. Itse asiassa hän sai asiat niin hyvin järjestymään (kuten hänellä oli tapana), että heillä olisi mahdollisuus ansaita kalliiden lentolippujen hinta takaisin matkan aikana. Ronilla oli taas tiedossa keikkatöitä heille.

Loppuilta meni pakatessa. Ninni oli juuri kantamassa koko pientä vaatevarastoaan kaapista matkalaukkuun, kun Roni astui dramaattisesti huoneeseen, korostaen vaikutusta levittämällä käsiään ja huudahtamalla kevyesti "Tadaa!".

"Miltä näytän?" Roni kysyi poseeraten vakavana. Ninni onnistui kätkeämään naurunsa. Nuorella miehellä oli yllään jotain mikä näytti vähän Intian kansallispuvulta, ja päässä oli peruukki. "Ihan kivalta" hän vastasi. Molemmat yrittivät pysytellä vakavina, mutta se ei onnistunut.

*

Heti heidän päästyä perille Al Simharaan Ninni olisi halunnut lähteä kuvan pyramidille. Hän ei olisi jaksanut odottaa enempää, ei nyt kun hän saattaisi löytää palasen kadonneista muistoistaan. Roni oli kuitenkin käytännöllisempi, ja vaati että he hankkisivat ensin muonaa ja teltan, sekä muita tarpeellisia retkitarvikkeita. Niinpä Ninni joutui malttamaan mielensä.

He eivät jääneet kuitenkaan viivyttelemään Al Simharan torille, ja jo samana päivänä he löysivät itsensä pyramidin juurelta.

"Olen käynyt täällä ennenkin", Ninni sanoi ääneen. He astuivat sisälle, vaikka Ninni epäili, että ehkä turistit eivät olisi saaneet... No, ketään ei ollut paikalla näkemässä...

"Vau, siihen aikaan osattiin kyllä tehdä juttuja", Roni totesi lumoutuneena katsellesaan hyvinsäilyneitä veistoksia ja kaiverruksia.

Ninnin mahanpohjalla tuntui epämiellyttävä paakku jännitystä. "Olen varma, että tästä huoneesta pääsee muuallekin", hän sanoi, ja lähti tunnustelemaan seiniä etsien niistä poikkeamia. Muutaman minuutin hapuilun jälkeen hän löysi epäilyttävän oloisen kolon, tunki kätensä sinne rohkeasti, ja silloin jostain kuului kovaääninen naks. Roni tuijotti ihmeissään kun kiinteästä seinästä kääntyi osa syrjään.

He jatkoivat avautuneeseen huoneeseen. Huoneessa oli syvä kaivo. Ninni katsoi veteen. Mieleen muistui kuva siitä kuinka hän oli sukeltanut tästä läpi. Tunneli vei jonnekin syvemmälle pyramidin sisään, hän oli aivan varma siitä. "Roni, minä muistan kuinka me sukelsimme tästä, siitä pääsee taas eteenpäin."

"Ketkä me?" mies kysyi ihmetellen.

"Minä ja... joku minua nuorempi mustatukkainen poika, ja kaksi aikuista, mies ja nainen.... Tunsin heidät, mutten muista mistä." Häntä alkoi taas ahdistaa. Onneksi Roni oli mukana.

Roni päätti sukeltaa ensin varmistaakseen, että reitti oli vielä olemassa ja turvallinen.

Ninni odotti tähyillen syvälle veteen. Sekunnit tuntuivat venyvän minuuteiksi. Kauanko Roni olikaan jo ollut pinnan alla? Missä vaiheessa häntä pitäisi lähteä pelastamaan?

Viimein Ronin hahmo erottui vedestä mustana hahmona, sitten hän jo pulpahtikin pintaan. "Tästä todella pääsee toiseen huoneeseen. Mennään nyt yhdessä."

He sukelsivat peräkkäin ja päätyivät ahtaaseen huoneeseen, josta lähti käytävä eteenpäin.

Lattialla oli muumioksi kääritty nallepehmolelu. "Katso nyt! Jonkun muunkin on pakko olla käynyt täällä meidän lisäksemme!" Ninnin olo helpottui, kun hän sai konkreettisen varmistuksen sille, että hän ei vain kuvitellut omiaan. "En tosin tunnista tätä muumio-nallea. Ehkä se tuottaa onnea." Ninni otti sen mukaan.

He jatkoivat matkaansa syvemmälle pyramidin sisimpään. Pian he saivat huomata, että Ronin kohtelias ja miehekäs tapa kulkea vaaroja uhmaten edellä ei ehkä sittenkään ollut järkevää, kun kerran Ninni oli heistä se joka tunsi paikat. Ninni ehti vain huudahtaa "Varo!" kun Roni jo astui ansaan ja sai melkoisen sähköshokin. Onneksi mitään vakavaa ei sattunut. Ninni jätti muina miehinä muumionallen nurkkaan. Mokoma epäonnen kapistus.

Ninni kumartui tunkemaan kätensä kivilattiassa olevaan koloon. "Muistaakseni tämä puretaan näin..." hän mutisi ja antoi lihasmuistinsa hoitaa loput.

Ajantaju hämärtyi heidän kolutessaan ansoja varoen sokkelon läpi. Ronin rannekello näytti jo iltakymmentä. Lento takaisin kotiin lähtisi parin päivän kuluttua. He päättivät leiriytyä sisälle, jotta eivät hukkaisi aikaa edestakaisin kävelyyn.

*

He heräsivät ennen aamukuutta. Roni mutusteli mukana ollutta omenaa, kun Ninni sattui katsahtamaan korkean huoneen katonrajaan. "Tuonne! Mennään tuonne! Muistan että siellä oli jotain tärkeää." He keräsivät teltan ja tavarat takaisin reppuun ja kapusivat ylös Ninnin osoittamaan suuntaan.

Ylhäällä makasi jonkinlainen (ruumis?)arkku.

"Avataan se", Ninni päätti.

"Toivottavasti siellä ei ole enää ketään sisällä", Roni tuumi ja siirtyi lähemmäs tutkimaan miten saisi kivikannen siirrettyä.

Kansi aukesi yllättävän helposti, oli kuin se ei olisi täyttä kiveä ollutkaan. Kun Roni sai sen tarpeeksi auki nähdäkseen mitä sisällä oli, hän joutui toteamaan arkun tyhjäksi. Mitä siellä sitten olikaan ollut, oli nyt poissa.

Ninni tunsi karvaan pettymyksen laskeutuvan ylleen. Juuri kun hän oli luullut löytäneensä jotain menneisyydestään, hän olikin löytänyt vain tyhjää. Roni muistutti häntä, että olihan hän muistanut kolmen ihmisen hahmot ja tämän paikan. Ja mikä parasta he pääsivät matkailemaan! Piti ajatella positiivisesti.

*

Tämän seikkailun jälkeen keikkatyöt tuntuivat tylsiltä. He kulkivat koko loppupäivän etsien milloin mitäkin asiakkaan haluamia aarteita, kuten jalometalleja tai kadonneita aarteita. Lisäksi Roni kävi muutamassa isommassa lähialueen nähtävyydessä keräämässä tietoa turismin kehittämiseksi. Rehkintä kuitenkin kannatti, sillä he saivat matkaan sijoittamansa rahat takaisin moninkertaisina.

*

Heidän viimeinen iltansa Al Simharassa koitti. Tavarat oli pakattu, aamulla he nousisivat lentokentälle vievään linja-autoon ja lentäisivät takaisin kotiin.

Ninni paistoi vielä viimeiset torilta ostamansa kasvikset nuotiolla, Roni leikki tulen ääressä. Mies näytti Ninnin mielestä hermostuneelta, tämä ei tuntunut malttavan pysyä paikoillaan hetkeäkään. Kai se oli hänen tapansa ilmaista tunteita jotka nousivat pintaan matkan päättyessä. Ninnistä itsestään tuntui lähinnä pettyneeltä, haikealta ja väsyneeltä.

Heidän siinä tulen ääressä ollessaan Roni katsoi Ninniä äkkiä hyvin hermostuneen oloisena suoraan silmiin. Ilme olisi tavallisesti huvittanut Ninniä, niin vakavalta näytti Ronin ilme ja tärisevältä koko mies, mutta nyt häntä vain alkoi itseäänkin jännittää. Mitä nyt oli tulossa?

"Tämän täydellisempää hetkeä tuskin tulee vähään aikaan, joten..." Roni sanoi kryptisesti ja elehti käsillään epämääräisesti. Sitten hän polvistui.

"Ninni, tiedän ettei tämä ehkä ole kaikkein helpoin elämäntilanne sinulle. Siitä huolimatta haluan jakaa kaiken kanssasi. Tuletko vaimokseni?"

"Kyllä, rakas, kyllä!" Ninni kiljui ja rutisti riemuissaan kihlattuaan.

Viimeinen ilta ja kotimatka sujuivat ruusunpunaisissa tunnelmissa.

*

Kotipihaan päästyään Ninni ryntäsi tarkistamaan miten hänen armas puutarhansa oli pärjännyt. Näytti siltä, että automaattinen kastelujärjestelmä, jonka hän oli aiemmin asentanut, oli toiminut kuten pitikin. Puut ja pensaat voivat hyvin, ja tuottivat satoa. Oli ihana olla taas kotona.

Pieni tuntematon puuntaimi oli kasvanut isoksi puuksi näin lyhyessä ajassa. Se oli oudon värinen, punertava ja vaalea. Nainen kurkotti huolestuneena lähemmäs tutkiakseen mikä siinä oli vikana. Hän sai huomata, että puussa ei todellakaan ollut mitään vikaa. Siinä vain sattui kasvamaan rahaa.


Otan mielelläni vastaan kaikenlaisia kommentteja :) Löytyykö lempikuvaa tai -kohtausta, mitä tunteita osa herätti? Ja niitä vinkkejä inspiroitumiseen otetaan myös vastaan! :)